Parfyymit ovat ehkä ainoa kosmetiikka-asia joiden tilaamista netin kautta jahkailen, sillä itse tuoksua ei pääse tietenkään nuuhkimaan ennen ostopäätöstä. Kuitenkin kiinnostavimmat parfyymit ovat yleensä juuri nettikaupoissa, ja uskaltauduinkin tilaamaan kaksi tuoksua ”riskillä”.
Riskinotto kannattikin tässä tapauksessa, sillä postiluukkuun saapui sittemmin kaksi oikein herkullista ja toisistaan eroavaa Aromi-merkkistä tuoksua. Parfyymit ovat käsintehtyjä ja nimensä mukaisesti ovat kiinteitä, eli suihkauttelun sijasta niitä hieraistaan käden kautta iholle.
Molemmat tuoksut vastaavat nenäni mukaan hyvin kuvauksiaan. Deliciousin kerrotaan olevan kukkaisin Aromin tuoksuista: sekoitus mm. lummekasvia, tuberosaa, gardeniaa, appelsiininkukkaa, kieloa ja pionia, joista varsinkin lumme, tuberosa ja gardenia erottuvat selkeästi. En ole tainnut aiemmin törmätä esimerkiksi tuberosaan, mutta Delicious on tosiaan kukkaisa, raikas ja kesäinen. Myöskään kielon läsnäolo tee tästä tunkkaista tai päänsärkymäistä tuoksua, joka on mielestäni joskus kieloa sisältävien parfyymien ongelmana.
Lue uudempi postaus: Vegaaniset parfyymit riviin

Flirt, ”raikas ja metsäinen” tuoksu, on puolestaan sekoitus mm. päärynää, limeä, pionia, vaniljaa, mantelia ja meripihkaa. Kukkaistuoksuun verrattuna kuvailisin tätä enemmän lämpimäksi (metsäiseksi…?) kuin puhtaasti raikkaaksi, varsinkin vaniljan ja mantelin mukanaolon vuoksi. Vanilja ei ole tässä mielestäni superhallitseva tuoksunuotti, mutta mikäli karsastaisin vaniljan tuoksua, en kääntyisi ensimmäisenä tämän puoleen. Luulen tykkääväni tuoksusta enemmän syksyllä ja talvella juuri ”metsäisten” nuottien vuoksi.


Parfyymit ovat vaha-ja öljypohjaisia, joka lienee syynä siihen, että ne
eivät muiden luonnollisempien parfyymien tavoin kestä iholla koko päivää
välillä lisäilemättä. Itseäni ei juuri haittaa haihtuvuus sillä en ole
kovin tottunut tuoksuttelija, ja ovathan pienet purkit helppoja
kuljettaa mukana. Aromin mukaan kiinteitä parfyymeita voi käyttää myös
esimerkiksi kynsinauharasvana tai käsivoiteena, ja miksipäs ei, joskin
itse taidan pitää tuoksut tuoksuina. 🙂 14 gramman purkit myös kestävät
pelkästään tuoksukäytössä pidempään.
Tilasin parfyymipurkit Ruotsista Kissed By Ecosta, josta parissa päivässä saapuneelle kirjeelle ei paljon postikuluja
tullut. Kokonaan vegaanisen Aromin tuotteita löytyy myös esimerkiksi Etsystä, ja merkin valikoimassa on myös mm. miehisempiä tuoksuja, nestemäisiä huulipunia (!) ja huulikiiltoja.
4 Kommentit
Onpas kiva blogituttavuus, jään lukijaksi :). Kivoja verkkokauppavinkkejä löytyi heti esimerkiksi.
Itse en ole vegaani, mutta yritän suosia (vaihtelevalla menestyksellä) eläinkokeetonta kosmetiikkaa. Valitettavasti blogini ei varmaan ihan lähiaikoina tule olemaan pelkkää eläinkokeetonta esittelevä, mutta yritän nostaa niitäkin esiin.
Kiitos kommentista, ja hienoa kuulla että sisältö ja eläinkokeettomuus ovat kiinnostaneet! Muistankin joskus ennen oman blogini aikaa lueskelleeni blogiasi (mm.Jane Iredale-juttuja), käynpä vielä virallisesti seurailemaan myös.:)
Tervetuloa lukijaksi :)!
Enpä muuten tiennyt, että pimeässä hoitavia pupuja on oikeasti olemassa, mutta tuli vastaan kun googlasin tätä blogia (instassa oli tästä vinkki).
Googlen tarjoamat pimeässä hohtavat puput taitavat tosiaan olla valitettavasti jonkin eläinkokeen tulos, onneksi ko.hakusanoilla pääsee nykyään myös hieman eläinystävällisempään ympäristöön… :p ( Blogin nimen toki aivoittelin ihan eri mielleyhtymistä tietämättä hohtavien kanien kokeista. )