Sain mineraalimeikeistään tunnetulta Jane Iredalelta testiin vegaaniystävällistä kosmetiikkaa, ja totta kai valintani osui harvinaiseen herkkuun eli vegaaniseen ripsiväriin! Niin ikään pakettiin valikoitui rajauskynä, joka ripsivärin tavoin osoittautui oikein käteväksi.
*Sis mainoslinkin
Lukuvinkki: Mistä vegaaninen ripsiväri?

Jane Iredalen ripsiväri ja rajauskynä testissä
Jane Iredalen PureLash-ripsiväri on merkin ainut vegaaninen ripsiväri, ja kyseessä on ns. hyvä arjen perusmaskara. Tuotteen kuvaus painottaa eniten ripsarin luonnollista (mutta ei varsinaisesti luonnonkosmeettista) ainesosalistaa ja pysyvyyttä. Maskara sisältää esimerkiksi hoitaviksi sanottuja merileväuutetta ja panthenolia, ja ainesosat ovatkin hieman erilaisia kuin ehkä mihin markettikaman kohdalla törmää.
Lisäksi PureLashin kerrotaan sopivan myös piilolinssien käyttäjille hellävaraisuutensa ansiosta, mutta itse en käytä piilareita joten en osaa tästä kohdasta tehdä arviota suuntaan tai toiseen. Toki jos tiedät esimerkiksi herkistyväsi vedenkestävien ripsareiden öljypohjille, täysin samaa koostumusta ei tästä vesiliukoisesta ripsiväristä löydy.
Täytyy sanoa että odotukseni eivät useinkaan ole katossa luonnollisempien perusripsareiden kohdalla, mutta onneksi Jane Iredalen PureLashin musta Black Onyx-ripsari pääsi positiivisesti yllättämään. Kierteiseen harjaan tarttuva ripsivärimassa on melko kosteaa, ja ensimmäisillä kerroilla ripsivärisuhruja pitikin korjailla ripsiltä jälkikäteen pois – tämä saattoi toki johtua myös omasta tottumattomuudestani tällaisiin harjoihin.
Ripsiväri ei lupaa tehdä ripsistä todella isoja ja mahtavia, mutta volyymia olen saanut ihan mukavasti, kunhan olen malttanut lisäillä väriä ensimmäisen kerroksen kuivuttua.
Levitystekniikan opettelun jälkeen maskara onkin osoittautunut paljon paremmaksi kuin mitä sen vaatimattomasta kuvauksesta voisi odottaa, sillä melko olemattomat ja lyhyet räpsyttimeni ovat parin kerroksen jälkeen selkeästi ”isommat” sekä myös jonkin verran pidemmät.
En ole vielä törmännyt ripsariin (en edes ennen vegaaniuttani), jolla loihtisin todelliset megalashit, mutta tämänkin ripsivärin suhteen ero meikittömyyteen on selkeä. 🙂

Erityisen mielissäni olen ollut kuitenkin siitä, että vaikka PureLash ei ole teknisesti vedenkestävä, se on kestänyt ripsillä kuivuttuaan erittäin hyvin. Poistamiseen olen ottanut avuksi silmämeikinpoistoaineen, sillä pelkän veden kanssa maskara on poistunut turhan hitaasti makuuni.
Allaolevassa silmäkuvassa ripseni eivät ole taivutetut tai harjatut (kuten ehkä näkyykin, kuin myös se, että kuvatun silmän ripseni eivät ole kaikki samanmittaisia…). En yleensä laita ripsaria alaripsiin, mutta testasin PureLashin pysyvyyttä niissäkin, ja väri pysyi niissä yhtää varisematta.

Hehkutan samalla sisärajauksena käytettämääni Jane Iredalen valkoista rajauskynää.
Valkoisen rajauksen tarkoitushan on häivyttää punaisuutta ja täten ns. kirkastaa katsetta ja suurentaa silmiä, eikä tässä jäljen ole tarkoitus näkyä superkirkkaana valkoisena.
Täytyy myöntää että silmän vaalea sisärajaus on ehkä yksi nerokkaimmista tavoista häivyttää väsymystä kasvoilta kosmetiikan avulla ”helposti ja huomaamatta”, ja kynästä onkin tullut meikkipussini vakiokaveri!
Jane Iredalen valkoinen kajal on sekä pehmeä että pitkäkestoinen, joten suosittelen myös tätä eyelineria, jos etsit laadukasta vaaleaa meikkikynää.
Jane Iredalen meikkejä voit ostaa usealta kosmetologilta ympäri Suomea ja esim. *täältä Skincityn verkkokaupasta.

PS. Muistuttelen ja mainostelen vielä, että blogia voi seurata kätevästi myös suoraan Facebookissa. ^_^
2 Kommentit
Onpas kohtuuhintainen ripsari, Iredale kun ei ole mikään superedullinen merkki. Hyviltä näyttää räpsyttimet!
Niinpä, alhaista hintaa Jane Iredalen tuotteeksi ihmettelin itsekin, en tosin tiedä tarkkaa suositushintaa. Ja kiitos. 🙂