Olen melko shampoonirso ja luotan usein samoihin tuttuihin shampoovalintoihin. Helposti kenkkuilevalle hiuspohjalle sopivan shampoon löytäminen ei ole helpointa ja niistä hyvistä vaihtoehdoista pitääkin mielellään kiinni. Vaikka suosin mieluiten luonnonkosmetiikkaa, usea luonnollinen hiustenpesijä on jättänyt himpun toivomisen varaa tehoissaan. Kuten ehkä arvaattekin, tällä kertaa luvassa on kohdalleni sattunut luonnollinen shampootärppi, joka pesee hiukset mutkattoman tehokkaasti.
Olen löytänyt tärppejä aiemmin Aubrey Organicsin muotoilutuotteista ja hoitoaineista, mutta merkin shampoita en ollut aiemmin kokeillut. Sarjan tuotteet luottavat pitkälti luomulaatuisiin kasvi- ja yrttiuutteisiin, eikä tuotteissa tietenkään esim. silikonia, sulfaatteja tai parabeeneja. Green Tea-shampoo on erityisesti rasvoittuville hiuksille suunnattu tehopuhdistava shampoo, jota kuvaillaan myös luonnolliseksi hilseshampooksi. Tuotteen luvataan myös virkistävän ja tuuheuttavan hiuksia. Ginsengjuuren, vihreän matchateen ja aloen kombon kerrotaan niin stimuloivan, puhdistavan kuin rauhoittavan hiuspohjaa.
Etsin shampoilta pesutehoa, joka jättää hiukset mieluummin vähän enemmän
narskuvan puhtaiksi kuin todella siloisiksi. Hoitoaineen virka on
sitten taas selvittää, lisätä kiiltoa ja kosteuttaa latvoja lisää. 😉 Pesen
hiuksiani yleensä joka toinen päivä, sillä kevyenkin liikunnan jäljiltä
hiukset rasvoittuvat nopeammin. Lisäksi tarpeeksi pesevällä, mutta ei
kuivattavalla, shampoolla saan minimoitua hiuspohjan ärtymiset, kuten
lääkärinikin on vinkannut.
Aubreyn shampoo täyttää hiustenpesuvaatimukset kevyesti: hiukset saa jo
yhdellä pesukerralla todella puhtaiksi ja hiuspohjan kutinavapaaksi.
Shampoon juokseva koostumus ei herättänyt ehkä isoimpia toiveita
tehoista, mutta onneksi aine on ennakkoluulojani tehokkaampi.
Shampoopulloa on hyvä ravistaa ennen käyttöä jotta koostumuksesta
saa vähän paksumman, ja hiuksilla aine vaahtoaakin jo normaaliin tapaan.
Merkittävin ero synteettiseen shampooseen onkin lähinnä ohuempi koostumus. Hiukset jäävät puhtaiksi ja jopa vähän ”narskuviksi”. Mutta eivät hamppukuiviksi, joka toisinaan vaivaa luonnonkosmetiikan shampoiden tehoja. Hiuslaatuni on helpommin takkuuntuvaa sorttia, joten
käytän hoitoainetta pesun jälkeen.
En
ole varma saako luonnonkosmetiikan syväpuhdistavalla synteettisten
hoitotuotteiden jämiä kokonaan pois, mutta minulle pääasia on superhyvä pesevyys. Sitruksen tuoksuinen shampoo tuuheuttaa kevyesti,
joskin tämä efekti hälvenee ajan kuluessa paksuhkoista hiuksistani. Kuitenkin tärkeimmät tehtävänsä shampoo hoitaa mallikkaasti. Green Tea-shampoo onkin varmasti tehokkaimpia testaamiani luonnonkosmetiikan shampoita ja voin aivan hyvin kuvitella satsaavani tähän tulevaisuudessa.
Shampoon saa hankittua reilulla 18 eurolla esimerkiksi Hyvinvoinnin Tavaratalosta.
Edit 2017: Aubrey Organics on sittemmin jättäytynyt pois
Leaping Bunny-sertifikaatista, eläinkokeettomuuden vakuutena on yrityksen oma
lupaus ja Peta-sertifikaatti.
* * *
Seuraa blogia
Tuote on saatu.
2 Kommentit
Osaatko sanoa, mikä on vialla? Pesen hiukset joka toinen päivä. Viimeksi pesin ne keskiviikkona, mutta jo eilen ne tuntuivat likaisilta. Ne eivät siis olleet tai näyttäneet likaisilta, mutta tuntuivat. Olen vaihtanut shampootakin monesti, mutta ongelma pysyy. Voisiko päänahassani olla jotain vikaa?
En ole hiusalan asiantuntija, eli jos ongelma jatkuu ja häiritsee, kannattaa kääntyä sellaisen puoleen. 🙂
MUTTA, voin jotain arvella omasta kokemuksestani! 🙂 Mun hiukset tuntuu likaisemmalta, jos niissä on paljon muotoilutuotteiden jämiä, ja pesenkin niitä säännöllisesti syväpuhdistavalla. Ja muutoin tämän Aubreyn shampoon ohella käytän ärtyvälle päänahalle suunnattua Lifehairin Biolon-shampoota, joka on pitänyt mun hiusongelmat hyvin kurissa. Joskus myös vääränlainen shampoo voi aiheuttaa ongelmia, tai vaikka ihan myös stressi, jolloin mun hiukset rasvoittuu nopeammin. Syitä ja seurauksia tässä on varmasti monia, usein ei auta kuin testata eri vaihtoehtoja. Toivottavasti löydät asiaan ratkaisun! 🙂