Myytti siitä että vegaani ei löydä mistään toimivia, kohtuuhintaisia
ripsareita on omalla kohdallani murrettu jo hyvä tovi sitten. Mutta sehän ei estä testailemasta uusia potentiaalisia tärppejä!
Milanin Total Lash on ripsari hieman erikoisemmasta päästä, sillä sen harjaosassa on sekä pidempiä silikoniharjaksia että lyhyempiä, ns. tavallisia harjaksia. Tämä ripsari olikin googlettelun perusteella
saanut toisistaan eriäviä arvioita pitkälti sen vuoksi, sattuiko tykkäämään ripsarin three zone-harjamallista.
Edit 2020: Postaus on jo aika vanha, suosittelen lukemaan esim. vegaanisista ripsareista täältä.

Milanin ripsiväri lupaa pidentää ripsiä,
samalla kun kolmpintainen harja erottelee, volymisoi ja taivuttaa
ripsiä. Maskaran infotaan myös olevan tahraamaton.
Harjaosan
juju piileekin eripituisten harjasten hyödyntämisessä. Olen itse
sutinut ripsaria muutaman vedon ensin ns. tavallisilla harjaksilla,
jotta ripsiin saisi erottuvuutta ja volyymia. Lopuksi olen käännellyt
harjaa ja erotellut ripset pidemmillä harjan silikoni”piikeillä”, jotka
tuovat myös selkeästi pituutta räpsyttimiin. Kuten arvelinkin, tämänkin
kohdalla erotellummat harjakset tuovat pituutta, kun taas pullean
malliset harjakset lisäävät volyymia.

Otin Total Lash-maskaran käyttöön hyvin luonnollista jälkeä tekevän ZAOn ripsivärin jälkeen, ja ero maskaran ”isommassa” jäljessä oli selkeä. Milanin ripsari tuo räpsyttimiin reippaammin volyymia ja pituutta, ja efekti onkin paljon erottuvampi. Eli ainakin lupaukset volyymista ja pituudesta toteutuvat räpsyttimissä!
Ripsivärin jälki on oikein hyvä, vaikka levitys vaatiikin vähän harjoittelua. Pidemmät harjakset tuntuvat todellakin ”piikeiltä”, jos niillä onnistuu söhrimään silmään, ja olenkin varonut ripsen tyveä levittäessä. 😀 Vaikka ”piikkiharjat” erottelevat ripsiä myös hyvin, määräänsä enempää ei tämäkään ripsari kestä kerrostusta ennen hämähäkkiripsiä. Olen onnistunut myös tahrimaan luomiani levitysvaiheessa ripsarijäljillä, jotka onneksi poistuvat vanupuikkojen avulla helposti.
Kuvissa ripset eivät ole taivutetut saatika harjatut, mutta ripsarin jälki niistä kyllä erottuu. Mono-luomivärinä kuvissa on muuten Jane Iredalen Flawless-poskipuna.

Total Lash lähtee hyvin vedellä ja vielä paremmin oikeaoppisesti
silmämeikin poistoaineella. Vaikka kyseessä ei ole teknisesti
vedenkestävä ripsari, niin varisemista en ole havainnut. Käytänkin
mieluiten vesiliukoisia, ei-vedenkestäviä ripsareita, sillä liian
tiukasti istuvat maskarat vievät mennessään usein ripsiä ja ovat
vaivalloisempia poistaa.
Ripsaria myy ainakin eleven.fi*, noin 12 euron hintaan. Edit: maskaraa ei ole tällä hetkellä valikoimassa (mahdollisesti väliaikaisesti loppu), linkin takaa löytyy muuta Milani-valikoimaa.
Ja PS. Milanin silmämeikkejä on tulossa vielä lisää omana postauksenaan!
*Postaus sisältää affiliate-linkkejä.
6 Kommentit
Onpa jännä harja tässä. 😮
Harja on kyllä aika nokkela. Onneksi kuitenkin aika helppo käyttää ja hyvää jälkeä tekevä. 😀
Hauska miten näissä jenkkiripsareissa tulee tuollainen suojakorkki, ja ripsiväri oli varmmaan myös pakkauksen sisällä, että tietää ripsarin olevan varmasti tuore 🙂
Joo, tämä oli tosiaan pakkauksen sisällä. 😀 Milaniahan myydään jenkeissä Walmarteissa ym, jossa ihmiset varmaan availisvat pakkauksia muutoin, joten erillinen pakkaus on varmasti hyvä tässä tapauksessa. 🙂
Kiitos tästä vinkistä! Tällä hetkellä on laveran ripsari käytössä, mutta pidemmän käytön jälkeen välillä on hieman kirvellyt silmiä. Pistetään ostoslistalle ja otetaa kokeiluun, ei hintakaan ole yhtään paha!
Ole hyvä. 😉 Hyvän ripsarin löytäminen voikin olla joskus pienoisen etsimisen takana, toivottavasti löytyy sopiva. 🙂 Ja Milanin meikkejä ei ole tosiaan hinnalla pilattu!