Mitä enemmän vastuullinen muoti trendaa, sitä enemmän eläinperäisten materiaalien, kuten nahan, villan, untuvan ja silkin eettisyys mietityttää. Monesti nämä materiaalit tuovat mielikuvan kestävästä ja ekologisesta vaatteesta, joka on puhdas luonnontuote.
Mutta onko luonnolliseksi mainostettu eläinperäinen materiaali oikeasti vastuullinen ja ekologinen valinta? Usein esimerkiksi nahkaa perustellaan sen luonnollisuudella, kestävyydellä ja muovin välttämisellä, mutta kokonaisuutena asia ei ole näin yksinkertainen.
Mielestäni vastuullisessa vaatepuheessa menetetään kokonaisuus, jos eläinten kohtelua ja oikeuksia ei huomioida osana vaatteen koko vastuullisuutta. On ihan normaalia – ilman mitään kiihkoa – että vaatteiden alkuperään perehdytään tarkasti, ja jos materiaali on peräisin eläimestä, sen eettisyys pitää myös käydä tarkasti läpi. Usein tämä tarkoittaa viherpesun verhon vetämistä alas.
Onko nahka, villa, untuva tai silkki eettinen valinta?
Vastuullinen muoti on noussut vastalauseena halvalle pikamuodille, joka rasittaa sekä ympäristöä että työntekijöitä. Vastuullisuudessa ei voi olla täydellinen, mutta hyvä lähtökohta on tutustua vaatetuotannon kokonaisuuteen, joka lähtee juurikin vaatemateriaaleista.
Nahka, villa, untuva ja silkki ovat suosittuja vaatemateriaaleja, joihin liittyy monta eettistä ja ekologista kysymystä. Käynkin niitä seuraavaksi läpi ennen kaikkea eläinten oikeuksien ja ympäristön kannalta.
En arvostele ketään henkilökohtaisesti, olipa päällä nahkaa, muovia tai puukuitua. Monelle kuitenkin tulee yllätyksenä luonnollisena mainostettujen eläinmateriaalien ympäristövaikutukset, jotka voivat olla suuremmat kuin tekokuiduilla.
Eettinen vaate ei ole koskaan vain luonnonmateriaali vs. tekokuitu -keskustelu, ja lisäksi tekokuitujen ja muuntokuitujen maailma kehittyy jatkuvasti ekologisemmaksi.
Postauksessa joudun kertomaan eläinten kaltoinkohtelusta siltä osin, kun sitä tapahtuu väistämättä osana vaatemateriaalien tuotantoa.
Onko eläinperäinen vaatemateriaali vain lihantuotannon sivutuote?
Monesti eläinperäisten vaatemateriaalien käyttöä perustellaan sillä, että tällöin kaikki eläimen osat tulevat käytetyksi, eikä lihantuotannosta mene mitään hukkaan. Materiaali on kuin väistämätön sivutuote.
Ymmärrän, ettei käyttökelpoista materiaalia kannata jättää käyttämättä. Eri asia on, että tarvitseeko sitä tuottaa jatkuvasti tehotuotannon mittakaavassa? Eläinperäisten vaatemateriaalien tuotannon ongelmat ovat pitkälti samoja, kuin lihantuotannossa, sillä alat ovat tiiviisti yhteydessä.
Lihantuotannon mittakaava on niin suuri, että siitä muodostuu monenlaisia sivuvirtoja, mikä ei kuitenkaan oikeuta itse lihantuotantoa. Lihaa ei voida myöskään tuottaa ympäristösyistä yhtä suurella volyymilla, mitä nyt.
Lihantuotanto on vastuussa suuresta osasta maailman CO2-päästöistä ja sen tieltä hakataan sademetsiä, joten sen sivuvirtojen kannattaminen ei pitkällä aikavälillä ole kovin vastuullista ja ekologista.
Lisäksi moni materiaali ei ole sivuvirtaa, vaan oma tuotteensa. Esimerkiksi nahka on vahvasti sidoksissa karjatuotantoon. Kuten Animalia kertoo, sekä lihan, maidon että nahan kysynnät vaikuttavat kokonaistuotantoon. Erityisesti nahan ja maitoteollisuuden suhde on tiivis, sillä maitoteollisuus tuottaa myös jatkuvasti nahkateollisuudelle vuotia.
Nahan tuotanto on bisnestä itsessään myös lukujen kautta: esimerkiksi USA:ssa nahkateollisuuden markkina-arvo on arviolta 128 miljardia dollaria 2022 mennessä.
”Sivumateriaalien” käyttäminen lisää kysyntää ja oikeutusta myös päätuotannolle.
Nahantuotannon eettiset ongelmat
Nahka on hyvin suosittu materiaali kestävyytensä vuoksi, ja sitä käytetään erityisen paljon kengissä, laukuissa ja takeissa, mutta myös esimerkiksi koruissa.
Kaikki tietävät mistä nahka tulee – esimerkiksi lehmistä, lampaista ja vuohista. Nahan suurin eettinen ongelma onkin eläinten kohtelu, joka on tehotuotantoa pahimmillaan.
Suurin osa maailman nahkasta tulee Aasian ja Etelä-Amerikan maista, joissa eläinsuojelun taso on heikkoa. Nautoja kuljetetaan pitkiä matkoja teurastamolle ahtaissa oloissa, eikä eläimiä käsitellä lempein käsin.
Kuluttaja-lehti kertoo, että nahan alkuperää on myös vaikea jäljittää, eivätkä suuretkaan vaatemerkit tiedä nahkansa alkuperää. Jutusta selviää, että nahkaa tuotetaan jopa orjuuteen verrattavissa oloissa, joissa työntekijöiden, eläinten ja ympäristön olosuhteista viis veisataan.
Nahan eettiset epäkohdat
- Eläinten oikeudet: nahkaa tuotetaan tehotuotannon olosuhteissa, joissa eläinten pitkät kuljetusmatkat, ahtaat tilat ja julma kohtelu on yleistä.
- Heikot työolot: suurin osa nahasta tuotetaan maissa, joissa työntekijöiden oikeudet ovat maailman huonoimpia (mm. Brasilia ja Intia).
- Kemikaalit: nahkateollisuus käyttää hurjan määrän terveydelle vaarallisia kemikaaleja, kuten kromia parkitsemiseen. Nahkaa tuottavissa maissa ympäristölainsäädäntö on heikkoa, ja kemikaalit pääsevät saastuttamaan vesistöjä.
- Ympäristöongelmat: nahantuotanto on sidoksissa saastuttavaan karjatuotantoon, jonka edestä kaadetaan myös suuren nahantuottajamaan Brasilian sademetsiä. On laskettu, että yhden nahkaisen kenkäparin valmistus tuottaa noin 66 kg hiilidioksidipäästöjä, siinä missä polyuretaanipohjaisten kenkien CO2-jälki on 9,5 kg. Myös Pulse Fashion Report 2017 kertoo, että nahan ympäristövaikutukset ovat suuremmat kuin keinonahan.
Sitkeä nahkaan liittyvä myytti on se, että se olisi maatuva materiaali. Vaikka nahka on luononmateriaali, se on kuitenkin käsitelty vahvoilla kemikaaleilla juuri siksi, että se ei maatuisi. Nahka esimerkiksi värjätään ja parkitaan, ja kiiltonahka päällystetään polyesterilla.
Mitä nahan tilalle? Moni haluaa välttää nahkaa eettisistä syistä, mutta sen korvaaminen polyesterilla ei houkuttele ympäristösyistä. Onneksi vaihtoehto ei ole vain neitseellinen polyesteri, sillä ekologisempia vegaanisia vastineita ovat mm. kierrätetty polyesteri, korkki, kasvipohjainen nahkakapaperi sekä innovatiivinen Pinatex, joka valmistetaan elintarviketeollisuudelta ylijääneistä ananaksen lehdistä.
Nahkaa vastaavien materiaalien kehitys kehittyy koko ajan. Kotimainen Palmroth on esimerkiksi kehittänyt uusimman Vegtile-kenkämallistonsa kierrätetystä polyesterista ja maissipohjaisesta biomassasta.
Eläinperäisen vaatemateriaalin tuotantoon liittyy lähes aina tehotuotannon ongelmia, sillä materiaalia täytyy tuottaa valtavia määriä massatuotannolla.
Villan eettisyys
Villa on suosittu materiaali, johon yhdistetään usein lämpö, pehmeys ja luonnollisuus. Kuitenkin villaan liittyy paljon eettisiä epäkohtia, joita ei voi painaa villaisella.
Lammas tulee keriä säännöllisesti, joten voisi ajatella, että villaa saisi eläintä vahingoittamatta. Villalampaiden kohtelu on kuitenkin kaukana idyllisestä peltolaiduntamisesta, kun puhutaan villan massatuotannosta.
Suurin osa maailman villasta (ja lampaanlihasta) tuotetaan Australiassa. Suomessa villantuotanto on häviävän pientä, joten yli 90% kauppojen hyllyllä olevasta villasta on ulkomaista.
Villalampaiden kohteluun liittyy niin monta epäkohtaa, että ihan hirvittää. Koska villaa täytyy tuottaa paljon, se tarkoittaa tehotuotantoa. Lampaita pidetään suurissa laumoissa, joissa yksilölliselle hoivalle ei ole aikaa tai mahdollisuutta. Esimerkiksi kovakourainen keritseminen on yleistä, ja se aiheuttaa kipua ja stressiä.
Villan tunnetuin ongelma liittyy merinovillaan, jota saadaan merinolampaista. Merinolampaiden poimuiseen ihoon pääsee helposti loisia, joita käsitellää kovilla myrkyillä, mutta myös mulesing-toimenpiteellä. Mulesingissa lampaan peräaukon läheltä leikataan ihoa pois, jotta loisten pesintää voi ehkäistä. Toimenpide on sallittu ilman kivunlievitystä, ja se tehdään Australiassa jopa 20 miljoonalle lampaalle vuosittain, koska se on halvempaa kuin lampaiden pitäminen pienemmissä laumoissa. Euroopassa mulesing on kiellettyä.
Merinolampaat on myös jalostettu tuottamaan mahdollisimman paksu villakerros. Voi vain kuvitella, kuinka tukala se on on Australian helteissä.
Villantuotanto on vahvasti yhteydessä myös lihantuotantoon, mikä voi tarkoittaa karmaisevan pitkiä ja ahtaita teuraskuljetuksia ahtaissa laivoissa Australiasta ja Uudesta-Seelannista Kiinaan tai Lähi-Itään.
Villan eettiset ongelmat
- Epäselvä alkuperä: suurin osa villasta tulee ulkomailta, kuten Australiasta ja Uudesta-Seelannista, joissa tehotuotanto on normi. Suomessa tuotetaan alle neljä prosenttia kaupallisen käytön villasta.
- Eläinten huono kohtelu: yksilöllisen hoivan puuttuminen, mulesing, ahtaat olosuhteet, kivulias liukuhihnakerintä ja suuri lammaskuolleisuus ovat yleisiä villantuotannossa.
- Ekologiset ongelmat: Australian lammaslaumojen tieltä raivataan metsiä, mikä aiheuttaa eroosiota ja maaperän köyhtymistä. Lisäksi villantuotanto on yhteydessä lihantuotannon suuriin päästöihin. On laskettu, että austalialaisvillaisen neuleen valmistus tuottaa 27 kertaa enemmän päästöjä kuin puuvillaisen neuleen.
Moni yhdistää mulesing-vapaan villan eettiseen villaan, ja moni brändi ilmoittaa olevansa mulesing-vapaa. Mulesingin poistaminen on parempi kuin mulesing, mutta se ei ole ultimaattinen tae koko tuotannon eettisyydestä.
”Mulesing-vapaa” kertoo vain sen, ettei tätä tiettyä toimenpidettä ole tehty. Mutta se ei kerro, onko lammas elänyt muutoin olosuhteissa, joissa sen ei ole tarvinnut kokea kipua, pelkoa ja stressiä. Näitä asioita en itse halua omalletunnolleni, ja siksi vältän villaa.
Lisätietoja villan eettisyydestä löydät SEYn artikkelista, joita käytin lähteenä.
Millä voi korvata villaa? Villan vegaanisia vaihtoehtoja ovat käyttötarkoituksesta riippuen esimerkiksi (luomu)puuvilla, hamppu, bambu ja lyocell (kauppanimi Tencel), joka on hengittävä, selluloosasta tehty luonnonmateriaali.
Pelkkä mulesing-vapaa -merkintä ei ole tae eettisestä villasta.
Untuvan eettisyys
Untuva on trenditakkien suosittu materiaali, mutta moni tietää, että lämpimän takin taustalla voi olla kylmäävää menoa.
Untuvaa saadaan hanhien höyhenistä, ja untuva on ikään kuin linnun alusvillaa, joka lämmittää ja eristää hyvin. Jotta untuvaa voidaan tuottaa teollisesti, se tarkoittaa tuotannon tehostamista – eli hanhien nopeaa kasvatusta olosuhteissa, jotka ovat kaukana luonnollisesta.
Untuvantuotannossa hanhia voidaan kohdella tavalla, joka on suoranaista rääkkäystä. On yleistä että untuvaa nypitään elävistä hanhista, jotta yhdestä linnusta saataisiin useampi sato talteen. Lisäksi lintuja pidetään ahtaissa tehotuotantohalleissa, mikä ei sovellu luontaisille vesilinnuille.
Untuvantuotanto on yhteydessä myös hanhenlihan tuottamiseen, sillä lihaksi menevät hanhet myös kynitään untuvasta. Eläinsuojelujärjestöt ovat pitkään pitäneet ääntä, jotta hanhenmaksan vuoksi kasvatettavien hanhien pakkoruokinta kiellettäisiin, sillä se on linnuille erittäin kivualista (googlaa aihetta omalla vastuulla, ei heikkohermoisille!). Esimerkiksi Ranskassa tämä on yleinen käytäntö.
Suurin osa maailman untuvasta tulee Kiinasta. EU:ssa suuria tuottajia mm. Unkari, Puola ja Ranska.
Untuvan eettiset ongelmat
- Lintujen huono kohtelu: untuvaa tuotetaan tehotuotannon olosuhteissa.
- Valvonnan puute ja löyhyys: myös Euroopassa sallitaan hanhien kaltoinkohtelua (mm. elävältä nyppimistä ja pakkoruokintaa). Eläinoikeusjärjestö PETA on tutkinut, että lupauksista huolimatta monet untuvantuottajat ovat jatkaneet epäeettisiä toimia.
- Vaikea jäljitettävyys: untuvan toimitusketjut ovat pitkiä, ja siksi sen eettisyyttä on vaikea valvoa. Suurin osa maailman untuvasta tulee Kiinasta.
- Ympäristö: untuvantuotanto on yhteydessä lihantuotannon suuriin päästöihin ja paikallisiin ympäristöongelmiin, kuten rehevöitymiseen.
Kohujen myötä muutama valmistaja on ilmoittanut, että heidän untuva tulee hanhista, joita ei ole nypitty elävältä. Käytäntöä on kuitenkin erittäin vaikea valvoa, ja lisäksi se ei tee koko tuotantoa eettiseksi. Hanhet päätyvät joka tapauksessa teuraaksi vain muutamien viikkojen ikäisenä, siinä missä luonnossa ne eläisivät monta vuotta.
Voit lukea lisää untuvan epäeettisyydestä SEYn artikkelista.
Mitä untuvan tilalle? Jos kaipaat vinkkejä eettisistä talvitakeista ilman untuvaa, tsekkaa tämä postaus.
Silkkikään ei ole eettisesti tai ekologisesti aukotonta
Pehmeä ja ylellinen silkki joutuu myös puolustamaan paikkaansa 2020-luvulla, sillä sen tuotantoon liittyy yllättävän paljon ekologisia ja eettisiä ongelmia.
Silkkiä saadaan mulperipuissa elävien silkkiperhosten koteloista. Koska silkkikuitu täytyy saada ulos yhtenäisenä ja katkeamattomana, silkkiperhosen toukat tapetaan höyryttämällä. Yhteen silkkikilon tuottamiseksi tarvitaan arviolta 5500 toukkaa (jotkin arvioista menevät jopa 10 000 toukkaan).
Kaupallinen silkintuotanto vaatii mulperipuiden kemiallista lannoittamista ja torjunta-aineiden käyttöä, silkkitoukkien jalostamista ja nopeaa kasvattamista. Toukat syövät mulperipuun lehtiä, joita tarvitaan noin 187 kg yhtä raakasilkkikiloa varten.
Vaikka silkki on materiaalina lopulta biohajoava, sen tuotanto ei ole ekologista. Silkinviljely on hyvin energiatehotonta, alkaen mulperipuiden viljelystä päättyen silkkilangan käsittelyyn. Intian silkintuotannon on laskettu tuottavan enemmän päästöjä kuin yhdenkään toisen luonnonmateriaalin tuotannon. Lue tutkimus tästä.
Silkin viljelyssä käytetyt kemikaalit ja väriaineet aiheuttavat paikallisia ympäristöhaittoja esimerkiksi jätevesien valuessa ympäristöön. Intiassa silkkitehtaiden työntekijöillä on havaittu terveysongelmia, jotka ovat yhteydessä tuotannossa käytettyihin kemikaaleihin.
Silkkiä viljellään eniten maissa, joissa työntekijöiden oikeudet ovat heikoimpia. Ainakin Intiassa ja Uzbekistanissa on raportoitu pakkotyövoiman käyttöä ja surkeita olosuhteita.
Kiina on suurin silkin viljelymaa, ja perässä tulevat mm. Intia, Japani, Korea ja Brasilia. Euroopassa silkkiä ei juuri viljellä.
Silkin eettiset ongelmat
- Eläinten kohtelu: yhden silkkikilon tuottamiseksi noin 5500 silkkitoukkaa menettää henkensä höyryttämällä.
- Ympäristö: silkkikuidun käsittely puhtaaksi langaksi ja vaatteeksi vie paljon fossiilisia polttoaineita, vettä ja energiaa, ja silkintuotannon kemikaalit voivat saastuttaa vesistöjä. Intiassa tuotettu silkki on erityisen epäekologista.
- Työntekijöiden kohtelu: suurin osa silkistä tulee maista, joissa työntekijöiden oikeuksia ei valvota. Kemikaalien käsittelyn aiheuttamat ongelmat ovat yleisiä.
Silkin eettiseksi vaihtoehdoksi on kaavailtu ahimsa-silkkiä, jossa toukkia ei tapeta, vaan kotelot avataan. Valitettavasti peace silkinä tunnettu tuotantomenetelmä ei ole sekään täysin vastuullinen. Tuotantoketjuja tarkastaessa on huomattu, että toukkia jalostetaan lähes lentokyvyttömiksi ja urostoukkia pidetään pakastimessa ja heitetään pois, kun ne eivät ole enää sukukypsiä.
Ehkä pohdit silkin kohdalla, että täytyykö ötököidenkin oikeuksista välittää. Mutta asiaahan voi pohtia myös siten, että onko silkki niin välttämätön, että sen vuoksi täytyy keittää toukkia? Tai voisiko silkkimekon hankkia mieluummin kirpparilta tai vuokraamosta, jotta se olisi ekologisempi?
Itse vältän myös karmiinia, joka on mm. karkeissa ja meikeissä oleva väriaine, joka on peräisin kirvoista. Se voi kuulostaa pieneltä jutulta, mutta ajattelen, että kun voin välttää tämän kiusan eläimille helposti, niin miksipä en sitä tekisi.
Mitä silkin tilalle? Silkkiä käytetään paljon kevyissä vaatteissa, jolloin sen voi korvata esim. luomupuuvillalla, lyocellilla, pellavalla ja hampulla, vaikka tuntuma ei ole täysin sama. Silkin tuntua saa vaatteisiin myös polyesterista, jota kannattaa hankkia mieluiten käytettynä ja kierrätettynä.
Myös uusia ekologisia ja vegaanisia silkkivaihtoehtoja on kehitetty: sitruspuiden selluulosasta saadaan citrus silk-materiaalia, ja innovatiivinen Microsilk valmistetaan vedestä, sokerista ja proteiineista ilman vahvoja kemikaaleja.
Lue lisää silkin ongelmista täältä.
Suurin osa eläinperäisistä vaatemateriaaleista tulee maista, joissa ei ole kattavaa ympäristö-, eläinsuojelu- tai ihmisoikeuslainsäädäntöä, ja tuotantoketjujen eettinen jäljittäminen on haastavaa.
Muistilista eettisiin vaatemateriaaleihin
Kuluttajalla on suuri työ tutkia, mikä vaatemateriaali on kestävä ja eettinen, eikä täydellistä valintaa aina olekaan. Toisaalta helpoin tapa välttää eläinperäisten materiaalien epäkohtia on jättää ne hankkimatta, ja tutustua vegaanisiin ja kestäviin materiaaleihin, joita kehitetään jatkuvasti paremmiksi.
- Käytä loppuun jo omistamasi vaatteet. Mitään käyttökelpoista vaatetta ei kannata heittää pois, mutta jatkossa voi valita paremmin.
- Osta käytettyä tai kokeile vaatteiden vuokrauspalveluita.
- Suosi kierrätettyä. Moni brändi valmistaa vaatteita kierrätysmateriaaleista, mikä on kestävämpi valinta kuin täysin uuden tuottaminen.
- Kierrätä vaatteesi oikein – monet kierrätyskeskukset ottavat vastaan myös rikkinäisiä tekstiilejä.
- Kyseenalaista ja kysy alkuperää. Kysy valmistajalta, mistä materiaali on peräisin, ja miten sen eettisyys on varmistettu. Näin osoitat kiinnostuksesi ja kannustuksen eettisiin vaatemateriaaleihin.
Lue seuraavaksi:
Materiaaliopas: vegaaniset vaatemateriaalit ja vastuullisuus