Syyskuun aikana purkkimeren repertuaarista tyhjeni lähinnä peruskosmetiikka-asioita, joista oikeastaan kaikki olivat käytössäni vähintäänkin ihan hyviä.

Paul Mitchellin Awapuhi Moisture Mist oli luokkaa ihan ookoo. Suihke oli oikein hyvä selvittämään ja kevyesti kosteuttamaan suihkunjälkeisiä hiuksia, mutta se ei ollut mitenkään mullistava tai superkosteuttava tuote. Riittoisuuden ohella misti saa plussaa siitä, että sitä voi käyttää myös vartalolla ja kasvoilla. Vartalo”voiteena” suihke oli toki aivan liian kevyt, mutta olen kuullut myös että se toimisi myös kasvoille esim. mineraalimeikin puuterisuuden hälventäjänä kevyesti suihkautettuna. Ostin ison 500 ml:n putelin Sokoksen joulualesta ja viimeiset pisarat sain siitä ulos syyskuun alussa.
Aubrey Organicsin NuStyle hairspray oli edellisessä Aubrey-postauksessa mainitsemani ”se loppunut hiuslakka”. Vaikka putelin ulkonäkö ei ehkä ollut kaikista trendikkäimmästä päästä, hennon sitruksinen hiuslakka ajoi asiansa kampauksen viimeistelijänä. Tämä hiuslakka näkyy muuten olevan Wakulla poistotuotteissa alehintaan kympillä. Edit 2017: Aubrey Organics & Paul Mitchell ovat sittemmin jättäytyneet pois
Leaping Bunny-sertifikaatista, eläinkokeettomuuden vakuutena on yrityksen oma
lupaus ja Peta-sertifikaatti.

Ainoastaan luomuaineksia sisältävä Moom-sokerointivaha on Iherbin helmi, ja purkillinen tätä löytyykin aina kylpyhuoneestani. Ohjeiden mukaan sokeria kannattaisi notkistaa varovaisesti mikrossa noin 10 sekunnin ajan, mutta vesihaude on ainakin itselleni riittänyt. Varmasti vielä edullisemmaksi tulisi keitellä sokerivahansa itse, mutta se kuulostaa jo liian paljon aikaa ja hermoja vievältä asialta…

Neal’s Yard Remediesin lasipulloja pumppailin loppuun myös syyskuussa. Frankincense & Mandarin-vartalovoide oli nopeasti imeytyvä, kevyt ja kosteuttava, mutta vahvan mausteinen frankinsensin tuoksu ei muodostunut lopulta suosikiksi.
Niin ikään Sokoksen superalesta hankittu Orange Flower Facial Wash oli tehokkaampi putsari kuin mitä odotin. Maitomainen aine on suunnattu erityisesti kuivalle ja ”kärsineelle” iholle, ja ainesosissa on paljon hoitavia kasviöljyjä. Lempeästi kasvoille hierottava puhdistusaine ei kuvauksestaan poiketen vaahdonnut edes miedosti, mutta puhdisti kyllä yksinäänkin mineraalimeikit. Kasvoille ei jäänyt myöskään liian narskuvan puhdasta tai kiristävää tunnetta, joka olikin aika lailla toivottava asia kuivan ihon tuotteelle. NYR:n tomerat lasipullot ovat yhä hienoimpia joihin olen törmännyt.

Muistuttelen vielä, että vielä muutaman päivän ajan blogissani on käynnissä kilpailu, josta voit voittaa liput I Love Me-messuille!