Mitä vegaanille joululahjaksi? Vegaanin joulunviettoon löytää nykyään jo kaiken tarvittavan helposti, eikä herkuista ole puutetta. Ei myöskään kosmetiikkaherkuista, sillä viime aikoina vegaanisen kosmetiikan suosio ja tuotemerkinnät ovat parantuneet selkeästi.
Kokosin vinkkejä vegaanisesta ja eläinkokeettomasta kosmetiikasta, joka on erityisen lahjakelpoista tai muutoin jouluteemaista. Lista on hyvin luonnonkosmetiikkapainotteinen.
Olen myös tuoksukynttiläfani, joten postauksen lopussa on katsaus kynttilöihin joissa ei ole eläinnperäisiä aineita.
Lukuvinkki: Vegaaniset kynttilät – vinkkilista (päivitetty 2020)
Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Yleiset vinkit joululahjoihin: osta harkiten, kunnioita lahjan saajan toiveita, panosta eettisyyteen, pienyrityksiin ja kotimaisuuteen. Ja muista myös hyväntekeväisyyskohteet, esim. luonnon ja eläinten puolesta toimivat järjestöt järjestävät joulun alla paljon omia aineettomia lahjoja.
Kausikosmetiikka ja lahjapakkaukset
The Body Shopilla on toistaiseksi ainoa Suomessa myytävä vegaaninen kosmetiikan joulukalenteri. Tai sekin on oikeastaan uusivuosikalenteri, sillä Vegan Countdown to New year sisältää luukut 25 – 31. Jännä idea ja hieno pakkaus!
Konjac Spongen jouluteemaiset kasvojenpuhdistuksen sienet ovat ehdottoman söpöjä myös jouluversioina. Piparkakku-ukon lisäksi esimerkiksi lumiukko ja poro (kuivalle iholle) ovat löytäneet tiensä pakkauksiin, aww…!
Konjac Sponge -sieniää on eri versioita eri ihotyypeille, ja ne sopivatihan kaikille niin kuorintaan, peruspuhdistukseen, meikinpoiston avuksi ja niin edelleen. Koko sarja on vegaaninen.
Lily Lolon meikit ilahduttavat meikkaajaa joka etsii laadukkaita luonnollisia meikkejä, joissa koostumukset ja pigmentit sopivat monenlaiseen tyyliin. Tänä vuonna Lily Lolon mineraalimeikeistä on koottu myös lahjapakkauksia, joista osa on vegaanisia (merkattu tuotetietoihin).
Laveran joulutuotteista löydät tasalaatuisia ja hyvän hinta-laatusuhteen tuotteita ihonhoitoon. Esimerkiksi herkälle iholle suunniteltu Basis Sensitiv-lahjapaketti on suihkugeelin ja vartalovoiteen kombolla mitä parhainta käyttiskosmetiikkaa!
Urtekramilla on useita edullisia luonnonkosmetiikan lahjapakkauksia, myös miesten kosmetiikasta. Peruskosmetiikasta esim. vartalovoiteet ilahduttavat talven kuivattamaa ihoa, ja lähes koko lafkan valikoima on vegaaninen.
Patyka tarjoaa eettistä luonnonkosmetiikkaa myös ikääntyvän ihon tarpeisiin. Kauniit purkit ovat siltänään ylellisen lahjakelpoisia, mutta ranskalainen ihonhoidon sarja on koonnut jouluksi myös omia valmiita lahjapakkauksia, joista Firmness & Wrinkles on vegaaninen.
Evolven vegaanisia luonnonkosmetiikan lahjapakkauksia on tänä vuonna muutamaa eri sorttia: esimerkiksi kullanhohtoinen huulivoidepakkaus on upgreidattu versio tarpeellisesta huulivoiteesta!
Crazy Rumorsin pikkurahan huulivoiteissa on kaikissa ihana maku ja tuoksu, mutta erityisen ihanalta vaikuttaa piparkakusta inspiroitunut versio!
Ikisuosikki Madaran kausituotteista voi bongata ainakin hauskoja ja kauniita Smart Glow-tuotteita uutuutena.
Lushin joulukosmetiikka tekee monelle joulun, ja tuoksuvaan pakettiin voi kääräistä vaikka sen iki-ihanan Snow Fairy -suihkugeelin, joko pakkauksella tai kiinteänä versiona.’
Jos etsit kosmetiikkaa ilman muovipakkausta, tsekkaa palasaippuoiden ohella myös esimerkiksi Savon Storiesin kiinteät vartalovoiteet tai HelemaalShea-merkkiset kiinteät hoitoaineet.
Kotimaista kosmetiikkaa:
Saippuat menevät harvoin hukkaan! Jouluksi on kuitenkin kiva katsoa vielä astetta huolellisemmin tehty ja kauniisti pakattu saippua fiksuilla ainesosilla.
Helsinkiläisen Doftin söpöissä saippuoissa (kaikki vegaanisia) löytyy myös omia joulupaloja. Carita Cosmetiikan palasaippuat ja -shampoot ja Flow kosmetiikan tutut luonnonokosmetiikan saippuat sopivat myös joulusukkaan tai joulupukille vihjattavaksi.
Monitoimibalmit toimivat myös kaikille Suomen talvessa: esim. kotimaisen Murumurun biohajoavaan Sulapac-pakkaukseen pakattu monitoimibalmi on ihana lahjaidea lähes kenelle vain. Murumuru on uusi vegaaninen, Leaping Bunny -ja Fi-natura-sertifioitu sarja.

Vegaaniset kynttilät
Ei kosmetiikkaa, mutta muuten kyllä vissi osa joulua. Kynttilöissä käytetään yllättävän usein eläinrasvaa, steariinia tai mehiläisvahaa. Vegaanille sopivia kynttilöidä tehdään esim. soijavahasta, ja vegaanituotteet.net-sivustolle onkin kerätty muutamia vinkkejä markettivaihtoehdoista.
The Body Shopin joulun uutuuksissa on myös parafiinittomia metsäteemaisia tuoksukynttilöitä. Näitä voi tuoksutella ihan liikkeessäkin!
Candle Light Storyn käsintehdyt kotimaiset soijavahakynttilät sisältävät astetta lempeämpiä hajusteita ja tuoksuissa on myös jouluisia kausitärppejä. Näitä on myynnissä ainakin Tuomaan markkinoilla Helsingissä. Myös tuoksuton kynttilä löytyy.
Nurme on virolainen pienehkö luonnonkosmetiikan sarja, jolla on myös muutama luonnontuoksuinen soijavahakynttilä. Myös luonnonkosmetiikan 100 % Pure ja We Love the Planet ovat julkaisseet tuoksuvia ja ekologisempia, kasvivahaisia kynttilöitä.
Munio Candelan soijavahakynttilät tehdään käsin Latviassa ja ne sisältävät aitoja kasveja, kuten kanervaa tai sammalta (varovasti loppuunpolttamisen kanssa). Mutta tuoksut ovat huumaavia, esim. sammalkynttilä tuo välittömän ”metsän” sisätiloihin.
4 Kommentit
Erinomainen koonti jälleen kerran! Kiitos näistä vinkeistä:)
Kiitos kiitoksista! 🙂
Täytyy käydä tuoksuttelemassa noita The Body Shopin kynttilöitä! Mä en enää tavallisia kynttilöitä juuri edes polta (en ainakaan tuoksullisia sellaisia), kun nuo luonnollisemmat on vaan niin paljon ihanampia, just siksi kun tietää tuoksujenkin olevan luonnollisia 🙂 Ja hei, aivan täydellisesti kiteytit tuon, että "Osta harkiten, kunnioita lahjan saajan toiveita, panosta eettisyyteen, pienyrityksiin ja kotimaisuuteen." <3
Mä en ole ikinä voinut oikein polttaa tavallisia tuoksukynttilöitä, tuoksut ovat niin "läpitunkevia", onneksi on nykyään paljon valinnanvaraa muista. Kiitos myös kiitoksista! 🙂