Säntillinen ihonhoito kuuluu tapoihini ympäri vuoden, mutta kyllähän kaiken muun ohella talvi, ilmastointi ja stressiherkkyys tekevät tepposiaan ihon kunnolle. Siksipä olikin sopiva aika saada muistutus siitä, että kosmetologihoidot ovat vertaansa vailla ihonhoidon boostaamisessa ja vaikuttavien tuloksien kanssa.
Kävin äskettäin Jyväskylässä sijaitsevan The White Room -hoitolan SKY -kosmetologi Anne Pekkalan hoidossa EKOPHARMA Helsinki (eli Ekopharma) -kasvohoidossa. Uuden hoidon punaisena lankana olivat kuorivat AHA -hedelmähapot. Vinkkasin myös syksyllä kosmetologikäynnistä, jolloin kävin myös Annen Ekopharma-hoidossa.
Edit 2020: The White Room -hoitolan Anne palvelee nykyään omassa Luonnonlumo-hoitolassa Jyväskylän keskustassa, aivan The White Room -hoitolan vieressä.
Sain hoidon blogin kautta, mutta blogipostaukseen kerron taas rehellisesti omia fiiliksiäni. Kuvat on myös otettu hoitolassa (ammattilaispurkit eivät toki ole omiani).

Kotimainen luonnonkosmetiikkasarja Ekopharma on hiljattain lanseerannut ammattilaiskäyttöön alfahydroksi- eli AHA-happoihin perustuvat pH-kuorintahoidot. AHA-hapot ovat tunnetusti niitä ns. hedelmähappoja, joiden teho perustuu ihon pintaa kemiallisesti (=”ilman rakeita”) kuorivaan ominaisuuteen.
Ekopharman tuotteissa AHA-happojen lähteenä on mm. uutteet mustikoista, sokeriruo’osta, appelsiinista ja sitruunasta. Hedelmien nimet kuulostavat ehkä lempeiltä, mutta itse hapot ovat kyllä tehokkaita ja ”tuntuvia”.
Anne ^^
Mitä se pH-kuorinta sitten tekee? Hedelmähappoja käytetään ihon kirkastamiseen ja heleyttämiseen, vaalentamaan pigmenttiläiskiä ja tasoittamaan pieniä juonteita.
Ekopharman kuorintoja on kahdenlaista: miedompi pH 3 ja tujumpi pH 2. Miedompi sopii kaikille ihotyypeille ja voimakkaampi eli numero kaksi on tehokas paikallisesti etenkin hyperpigmentaation, aknen ja aknearpien hoitoon. Hoito poistaa tehokkaasti kuolutta ihosolukkoa ja auttaa ihoa uudistumaan.
Koska olen käynyt Annen luona ennenkin hoidossa ja hän tunsi pintakuivan sekaihotyyppini, kokeilimme voimakkaampaa kuorintaa vanhoihin näppy- ja aknearpiin leuan ja poskien alueelle. Otsalle levitettiin taas miedompi pH 3 -neste. Kuorintaa ei levitetä herkälle silmän- ja suunympärysiholle.

Happokuorintahoito on normaalia lyhyempi mutta ei lainkaan tehottomampi hoito (päinvastoin!). Pakettiin kuuluu meikin poisto ja ihon puhdistus, pH-kuorintanesteen levitys ja vaikutusaika, kuorinnan poistaminen neutralointinesteellä, ihon puhdistus ja rauhoittava (kasvoille jätettävä) naamio.
Happohoidon aikana ihon kirvely ja pistely kuuluvat asiaan. Olen kotikäytössä käyttänyt joitain miedompia hedelmähappoja, mutta ammattilaishoito on tietenkin tuntuvampi kuin yksikään kotikosmetiikan AHA-kuorinta. Mutta kun pH-kuorintanesteen vaikutusaika on noin kolme minuuttia, tämän pienen epämukavuuden kestää lopputuloksen eteen.
Pistely ja kuumotus haihtuu vaikutusajan jälkeen nopeasti, sitä mukaa kun kasvoja pyyhitään neutralointinesteellä.
Tämä neutraloi ihon pH:n ja poistaa samalla kuorintanesteen. Kotiin lähtiessä kasvoissakin oli enää vain pientä punoitusta ja kaupassakin uskalsi käydä.
Annen sekoittelema rauhoittava naamio hillitsi myös kuumottelun tehokkaasti. Tämä toteutettiin myös Ekopharman rauhoittavilla ja kosteuttavalla naamiopohjalla, jossa oli mukana myös mm. kaurauutetta, kasviöljyjä, kosteuttavaa hyaluronihappoa ja eteerisiä öljyjä. Hoidosta ei tosiaan unohdettu pientä rentoutusta, mukana oli myös niska-hartiahieronta. 🙂

Ja miltäs iho vaikuttaa hoidon jälkeen? Heti kun saman illan punoitus laski, iho oli (ja on) selkeästi sileämpi, tasaisempi ja kirkastunut. Myös hoitotuotteet imeytyvät paremmin, mikä on puolestaan helpottanut pintakuivuuden ja tukkeumien kanssa. Kotikonstilla ei näin siloisempaa ja uudistuneempaa ihoa saa niksailtua. Vanhojen aknejälkien häivytys ei käy hetkessä, mutta ihon pohjasävyn ja pigmenttien eron huomaa selkeästi. Normaalisti hoitoa suositellaan sarjahoitona ja tämä onkin fiksu valinta iholleni.
Hoidon jälkeen ei mielellään laiteta meikkiä samana päivänä, eikä ihoa saa kuoria noin kahteen viikkoon. Pieni ihon kuoriutuminen on myös ”hapon” jälkeen normaalia, joskin itselläni sitä näkyi vain hyvin pienesti.
Voimakkaiden hedelmähappojen jäljiltä iho tykkää etenkin kosteuttavista tuotteista, jotka myös imeytyvät paremmin hoidetulle iholle. Myös kasvojen aurinkosuoja on muistettava happohoidon jälkeen talvellakin.

Luonnonlumo sijaitsee Jyväskylässä osoitteessa Kilpisenkatu 9, eli ihan kivenheiton päässä keskustasta. Vinkki vinkkinen siis, kun etsit asiantuntevaa ekohoitolaa Jyväskylästä. Ekopharma pH-kuorintahoidon hinta on 75 euroa. Ekopharman kaikki kasvotuotteet ovat vegaanisia ja sarjalla on sertifikaateista Leaping Bunny ja Fi-Natura.
Milloin viimeksi sinä kävit kosmetologilla? Oletko sinä kokeillut ihon kuorintahoitoa?
Lue seuraavaksi: Kokemuksia timanttihionnasta
2 Kommentit
Kävin kosmetologilla noin kuukausi sitten viimeksi. Yleensä suosin anti-age -laitehoitoja, mutta välillä kaipaa hemmottelevampia hoitoja. Kuorintahoitoja olen ottanut joskus ja niistäkin tulee ihmeen freessi olo. Ekopharman hoidot eivät ole tuttuja, mutta tuotteita olen jonkin verran käyttänyt.
Tästäkin kuorinnasta tuli kyllä tosi freesi olo. 🙂 Ihan hyvä balanssi onkin, jos tekee välillä hemmotteluhoitoa ja laitehoitoa, kuten kerroit. 🙂